GRT:n kelkkakuskit Mika ja Joni Gustafsson saivat kutsun Siperiaan


Jamalin Nenetsian alueella 37 000 asukkaan Salehardin kaupungissa Siperian maaperällä järjestetään 24. maaliskuuta kansainvälisesti kovatasoinen moottorikelkkamaraton, jonne on kutsuttu 25 suomalaista kelkkakuskia muun muassa Mika ja Joni Gustafsson.

? Aika uskomaton juttu. Venäläiset halusivat Siperiaan näyttäviä tiimejä eri puolilta Suomea. 25 kisaan osallistuvan kuskin lisäksi mukaan lähtee viiden  kelkkailijan ryhmä, joka järjestää kisan päätösjuhlallisuuksissa oman extreme-shownsa, kertoo tapahtumaa Suomen puolella järjestävä kiteeläinen Veini Haapasalo.
Haapasalon mukaan Venäjällä ei pelata pikkurahalla.

? Tapahtuman budjetti on kaikkiaan kaksi miljoonaa dollaria ja venäläiset kisajärjestäjät kustantavat suomalaiset paikan päälle. Kelkat rahdataan rekkoihin Joensuussa 19. maaliskuuta ja ne kuljetetaan lentorahtina Pietarista järjestäjien yksityiskoneella. Kuljettajat, mekaanikot ja vip-vieraat sekä mediaväki siirtyvät Karjalasta Siperiaan omalla charter-lennolla 22. maaliskuuta, Haapasalo kertoo ja sanoo suoran lennon Joensuusta Salehardiin kestävän kaksi ja puoli tuntia.
Venäläiskuljettajat ajavat endurotyyppisen kelkkamaratonin joko työkelkoilla tai urheilukelkoilla.

Salehard on mielenkiintoinen entinen suljettu venäläiskaupunki, joka avattiin turismille vasta pari vuotta sitten. Vuonna 2010 siellä kävi parituhatta turistia ja viime vuonna jo 17 000 turistia. Kaupunki on rikas, sillä siellä on isot maakaasu- ja öljyesiintymät.

- Nyt kaupunki on avautumassa länsimaille, joten reissustamme tulee varmasti mielenkiintoinen ja ikimuistoinen, paikan päällä kaupunkiin jo tutustumassa käynyt Haapasalo uskoo.

Haapasalon mukaan talvi Nenetsiassa kestää peräti kahdeksan kuukautta, joten moottorikelkkailu on alueen asukkaille tuttua puuhaa. Itse Nenetsia on alueena pinta-alaltaan viisi kertaa Suomen kokoinen.

? Nenetsia on myös Venäjän poronhoitoaluetta ja isolta alueelta onkin tulossa poroisäntiä juhlimaan tätä kaupungin suurta talvitapahtumaa. He yöpyvät paikan päälle rakennetussa suuressa kodassa, kun me suomalaisvieraat majoitumme kaupungin viiden tähden luxushotelliin.

Myös varkautelaiskuskit Mika ja Joni Gustafsson odottavat mielenkiinnolla Siperian kansainvälistä moottorikelkkakisaa saatuaan kutsun tapahtumaan, jossa suomalainen moottorikelkkailu esittäytyy ensi kertaa Siperian venäläisille.

? Tarkoitus on tavata paikan päällä myös paikallisia liike-elämän edustajia, joten matkailumielessäkin tämä matka on mielenkiintoinen ja saattaa avata uusia ovia Venäjän laajoille markkinoille ja vastaavasti viemme Suomi-tietoutta venäläisille.
 
Tämä matka on hyvää peeärrää myös suomalaiselle moottorikelkkailulle. Olen itse ollut paitsi kuljettajana myös kisajärjestäjänä ja luvannut antaa apuni tapahtuman jatkoideointiin ja järjestelyjen kehittämiseen, Gustagfsson kertoo.

Tulevana viikonloppuna Mika ja Joni Gustafsson kiihdyttävät kelkkojensa kanssa Lahden perinteisessä Kelkkakunkku-tapahtumassa.

? Puolustan Messilässä viime vuoden legenda-luokan mestaruutta. Lahden kisa suosii monipuolisuutta, sillä ensin ajetaan parinkymmenen kilometrin enduro-osuus ja sen jälkeen sprintti. Kelkkakunkun päättää Messilän laskettelurinteen ylämäkeen kiihdytettävä rinnenousu, Gustafsson tuumii.

 





Kisakalenteri


GRT netissä