Joni ajoi SM-hopeaa Kiteellä


GRT-kuski Joni Gustafssonin SM-sprinttikulta vaihtui protestin jälkeen hopeaksi.
?Eihän se (hopea) oikein tunnu enää miltään, kun kultakin oli jo hetken hyppysissä, tuumi automekaanikko Joni Gustafsson kysymykseen miltä tuntuu olla moottorikelkkailun Pro-luokan SM-sprintin hopeamitalisti.
Kiteellä ajettiin viime viikonloppuna kaksi päivää mk-sprintin SM-mitaleista. Kiteeltä ei tullut ihan sitä kirkasta, mutta melkein kuitenkin.
?Olihan siellä Kiteellä väliin aika kylmää kyytiä, kun sunnuntaiaamunakin pakkasmittari näytti -35 astetta, Joni ja legendaluokassa kolmanneksi ajanut Mika Gustafsson sanoivat.
SM-sprintissä ajetaan Pro-luokassa kaikkiaan kuusi starttia, kolme lauantaina ja kolme sunnuntaina.
?Lauantain avauspäivän jälkeen olin SM-kisassa viidentenä. Lauantain avausstartti meni pieleen, sillä kelkka jäi hankeen ison pudotushypyn jälkeen kovassa vauhdissa. Toinen ja kolmas kierros olivat jo parempia. Toisen kierroksen ajoin aika lailla varman päälle kakkoseksi ja lauantain viimeisessä lähdössä olin kolmanneksi nopein, kaksi viikkoa sitten jalkaansa Kurun kansallisissa mk-kisoissa kaatumisessa pahoin loukannut Gustafsson kertoi.
Jalkavamma ei kuitenkaan enää viime viikonloppuna vaivannut, kun Gustafsson ajoi SM-mitalin sisulla ja sydämellä.
?Sunnuntaiaamuna jalka ei enää tuntunut pahalle. Vanha konsti, kipu lähtee sillä millä se tulikin päti ainakin minun kohdalla, sunnuntaina viidenneltä sijalta SM-mitaleille kammennut Gustafsson kertoi.
 
Sunnuntaiaamuna tosin pieni epäuskokin valtasi varkautelaispilotin mielen.
?Sunnuntaina ajettiin nopeampi ja kaksi kilometriä (5 km) lyhyempi pätkä kuin lauantaina ja eka startin jälkeen alkoi jo näyttää huolestuttavalta SM-mitalien suhteen, neljänneksi sunnuntain avauspätkällä ajanut Gustafsson kertoi.
SM-mitalista hän taisteli yhdessä Joni Rädyn, Riku Mäkipellon ja Feetu Koskisen kanssa. Sunnuntain toisessa ja kolmannessa startissa Gustafsson löi hanat pohjaan ja näytti perävaloja muille.
?Ajoin toisen ja kolmannen startin riskillä niin kovaa kuin uskalsin ja sain niistä molemmista erävoitot. Hetken minut kuulutettiin jo koko kisan voittajaksi ja jäin itsekin laskeskelemaan SM-pisteitä varikolla, Gustafsson kertoi.
Lopulta Gustafssonin pisteet eivät riittäneet sittenkään, kun yhdeksänneksi lopulta pudotettu Tuupovaaran Tuomo Forssell oli oikonut sunnuntain viimeisessä startissa loppushikaanin ja Joni Räty teki asiasta protestin. Gustafssonin perässä kakkosena ajaneen Forssellin pisteet nollattiin ja kolmanneksi ajanut Räty nousi kakkoseksi ja sai viisi pinnaa lisää plakkariin. Ne viisi pistettä riittivät nostamaan Rädyn Suomen mestariksi 101 pinnalla ennen Gustafssonia, joka hankki 99 pistettä. SM-pronssille kaasutti Riku Mäkipelto (94) ennen mitaleilta pudotettua Feetu Koskista (74).
 
Joni Gustafssonille nyt tullut SM-mitali oli uran ensimmäinen yleisessä sarjassa. Jo viime talvena hän otti samaisessa SM-sprintissä hopeaa tasapisteissä voittaja Mäkipellon kanssa, mutta silloin protesti vei miehen SM-mitalin kokonaan.
?Moottoriliitosta tuli viikkoa ennen palkintojenjakoa ilmoitus, että minut on hylätty protestin takia, kun ajamaani kelkkamerkin tyyppiä ei ollut Suomessa saatavilla ja myynnissä vaadittua kymmentä kappaletta. Nyt varmistimme tallini Arctic Catin kanssa jo ennen talven kisoja, ettei minua ainakaan sen takia voi hylätä. Näitä kelkkoja on katsastettu riittävästi, sprintistä oman mieluisimman lajinsa löytänyt ?pikku-Kusti? kertoo.
Ensi viikonloppuna moottorikelkkailun SM-lajikirjo vaihtuu snowcrossiin.
?Lauantaina ajetaan Kerimäellä ja sunnuntaina Parikkalassa yhteensä kuusi erää. SM-snowcross-sarja käynnistyi jo Seinäjoella, mutta siellä ei kulkenut, koko ajan kelkkansa toimivuutta talven mittaan parantanut Joni Gustafsson sanaili.
Jo viime torstain testit ennen Kiteen kisaa kertoivat, että alkutalvesta ongelmia tuottanut kelkan iskunvaimennus oli saatu kuntoon. Sen takia Gustafsson kaatui ja loukkasi itseään muun muassa pari viikkoa sitten Kurun kansallisissa.
?Janne Sokan ja Kari Silvastin avulla löysimme simmitykset kohilleen, joka paransi kelkan ajettavuutta heti. Vasta perjantaina teimme Jonin kisakelkkaan viimeisen päivityksen vaimentimiin, itse legendaluokassa kolmossijalle Oskari Lääperin ja Jukka Nybergin perässä kaasuttanut Mika Gustafsson totesi.
?Kustin? tämän talven kohokohta tuli jo viikkoa aikaisemmin Lahden Kelkkakunkusta, jossa hän voitti arvostetun legendaluokan.
?Kelkkakunkku vaatii monipuolisuutta, sillä Lahdessa ajettiin ensin lyhyt n.minuutin mittainen kurvikas ja mäkinen spurtti., sitten minienduroa ja lopuksi stadioncrossia Lahden hyppyrimäkien kupeeseen rakennetuilla radoilla.

 





Kisakalenteri


GRT netissä