Mikalle voitot, Jonilla epäonnea


Snowcrossin SM-kisasarja jatkui lauantaina Oulussa, jossa GRT-kaksikko Joni ja Mika Gustafsson kaasuttivat vaihtelevalla menestyksellä.
Joni oli Kerimaan SM-osakilpailun tavoin Sport600 -luokan aika-ajojen nopein, mutta ensimmäisessä startissa hänellä ei ollut tuuria mukana. Joni jäi lähtörytäkässä sumppuun, mutta onnistui ohituksissa ja ajoi kärkeä vähitellen kiinni. Rankalla ja röykyttävällä radalla tuplahypyssä Jonin kelkan ketjukotelo rikkoutui täysin ja matkanteko loppui siihen.
Toiseen lähtöön kelkka saatiin harsittua jonkinlaiseen kuntoon ja Joni pääsi starttiin avonaisella ketjupaketilla, jollaisesta GRT-kaksikolla ei ole aikaisempaa kokemusta. Toisen lähdön alun Joni otti aiempaa varovammin, mutta alkoi parannella
sijoitustaan, kun kelkka toimi hyvin. Hän ajoi kierros kierrokselta kärkeä kiinni ja oli jo neljäntenä, kun Jonin kelkan suksi takertui
hyppytilanteessa ohitettavan kelkan kupeeseen. Joni sai kaivettua kelkan ja itsensä hangesta ja jatkoi sinnikkäästi kärjen takaa-ajoa. Viimeisellä kierroksella hän oli noussut jo jälleen neljänneksi, mutta viitisenkymmentä metriä ennen maalia ohitustilanteessa Jonin kelkka tarrautui jälleen ohitettavaan kelkkaan. Kolaroinnin seurauksena tavoiteltu kolmas sija vaihtui kahdeksanteen sijaan, mutta toi sentään hieman SM-pisteitä.
Mika sen sijaan kaasutti veteraanisarjan lähdöt Kerimaan tavoin voitokkaasti.
Sunnuntaiksi GRT-kaksikko jatkoi Oulaisiin, jossa ajettiin kansallinen snowcross -kisa.
- Vuokrasimme paikallisesta autokorjaamosta tilat, jossa kelkat saatiin lauantai-iltana kuntoon. Oulaisten kisa otettiin treenikisana. Jonin kelkan alustasta löytyi vikoja, jotka laitetaan ensi viikonloppuna kuntoon. Uudet säädöt iskunvaimentimiin ja joustavat vetorattaat ovat tilauksessa, eikä ensi viikonloppuna ajeta kisoja, Mika Gustafsson totesi.
Oulaisten kansallisissa Joni ajoi avausstartin viidenneksi ja oli toisessa lähdössä kolmas, joten yhteistuloksissa hän sijoittui Sport 600 -luokassa neljännelle sijalle.
Mika kaasutti myös sunnuntaina vahvasti ja otti päivän ensimmäisessä veteraanilähdössä voiton, mutta joutui keskeyttämään toisen startin kelkan ketjukotelon rikkouduttua.
- Alkutalven yhdeksästä ajetusta kisasta saaliinamme on 13 palkintosijoitusta. Nyt keskitymme kahden viikon kuluttua ajettavaan Tahkon
kelkkakunkku-kisaan, jossa ajan legendaluokkaa ja Joni Sport600 -luokkaa. Vaikka kulunut viikonloppu sujui Jonilta vaihtelevasti, hän osoitti että vauhdit ovat kohdallaan. Hän meni kelkan kanssa peräti viisi kertaa nurin, mutta onneksi mitään pahempaa ei sattunut, Mika Gustafsson veti vielä viikonlopun kisarumbaa yhteen.
Tahkolla ajetaan Kelkkakunkku 10.-11. maaliskuuta ja GRT-kaksikon kausi jatkuu sen jälkeen 17.-18. maaliskuuta Enontekiön ja 24.-25. maaliskuuta Ivalon SM-snowcrosseissa.

 





Kisakalenteri


GRT netissä