Varaosapisteestä Karla-korjaamo


Varkauden Varaosapisteen yrittäjä Mika Gustafsson on allekirjoittanut S-ryhmän kanssa viime viikon torstaina kauppakirjan, jolla Varaosapisteen liiketoiminnot siirtyvät OK Suur-Savon hallinnoimalle Karla Varkaudelle.

S-ryhmä laajentaa toimintojaan myös autokorjaamo- ja varaosa-aloille. S-ryhmän konseptin mukaisia Karla-korjaamoita on Suomessa jo kuusi; Haminassa, Huittisissa, Kankaanpäässä, Mikkelissä ja Porissa, josta löytyy jo kaksikin Karla-korjaamoa.

? Varkauteen tulee Suomen seitsemäs Karla-ketjun ja konseptin mukainen huoltamo. Karla-kyltit ilmestyvät tänne maaliskuussa ja Karla Varkaus aloittaa heti maaliskuun 1. päivänä. Virallisia uuden huoltamon avajaisia vietetään 5. huhtikuuta, jolloin täällä Käpykankaalla on luvassa monenlaista avajaispäivän toimintaa, uuden Karla-toimipisteen esimiehenä ja korjaamopäällikkönä jatkava Gustafsson vahvistaa.
Asiasta järjestettiin tiedotustilaisuus medialle tiistaina 12. helmikuuta.
Osuuskauppa Suur-Savon toimitusjohtaja Heikki Hämäläisen mukaan nyt tehty yrityskauppa käsittää korjaamotoiminnot, varaosamyynnin, varaston ja pienkonekorjaamon Käpykankaalla.

? Näimme meidän puolelta tärkeimpänä loistavalla paikalla sijaitsevan liikepaikan ja Mika Gustafssonin innostuneisuuden ja kehitysideat yrittäjänä. Hän jatkaa Karla-ketjussa Varkauden yksikön vetäjänä ja antaa kasvot Varkauden huoltamon toiminnoille, Hämäläinen kertoo.
Varkauden Varaosapisteen reilut kymmenkunta työntekijää siirtyvät uuteen Karla-korjaamoon vanhoina työntekijöinä.
 
Hämäläinen ja tiistaina Varkaudessa vieraillut OK Suur-Savon autokaupanjohtaja Mikko Räisänen kertoivat Karla-korjaamoiden yleensä liittyvän kiinteänä osana S-ryhmän autokauppoihin, kuten esimerkiksi Mikkelissä Etelä-Savon auton ja Savon Autokeskuksen välittömässä läheisyydessä. Ketju hakee nyt kasvua hakemalla uusia huoltamo-korjaamoita ja varaosaliikkeitä eri puolilta Itä-Suomea.

? Varkauden yksikkö on meidän kannalta paitsi sopivalla paikalla myös sopivan iso, ja siellä on Karla-konseptiin sopiva tehokas varaosalogistiikka sekä laaja automerkkien hallinta.
Kauppa tehtiin hyvässä yhteistyössä S-ryhmän toisen ison osuuskaupan PeeÄssän kanssa, jonka toimialueella Karla Varkaus sijaitsee.

Karla-tuotemerkistä S-ryhmä hakee tulevaisuudessa samanlaista brändia autohuoltamoalalle, mitä sillä jo on monella muulla toimialalla, kuten Prismat päivittäistavara-alalla, Rossot ravintola-alalla ja ABC-liikenneasemat.

? Korjaamoalan kehitys etenee koko ajan kohti isompia ketjuja ja tukkupisteitä ja se on ajan trendi, joka on vain hyväksyttävä. Varaosa- ja huoltoliikkeestä on löydyttävä laaja tuotevalikoima tänä päivänä. Tällä yrityskaupalla asemamme Varkaudessa vahvistuu ja tämä oli luontainen jatke kehitykselle, jota Varkauden Varaosapisteessä on tehty vuosikaudet. S-ryhmän Karla-ketjun lisäksi kiinnostusta meitä kohtaan oli muualtakin, Gustafsson itse paljastaa.
 
Mika Gustafsson aloitti huolto- ja varaosa-alan yrittäjänä Varkaudessa jo 23 vuotta sitten.
? Aloitin Kauppakatu 66:ssa ja ensimmäiset autot korjailin omakotitalon autotallissa. Sieltä siirryimme ensin Käsityökatu 22:een ja siitä 39:ään, josta korjaamotilat saatiin varaosaliikkeen kanssa ensimmäisen kerran saman katon alle, hän muistelee yrityksensä tasaista kasvua.

Käsityökatu 34?36:ssa Varaosapiste toimi viisi vuotta ennen viimeistä siirtoaan kolme vuotta sitten Käpykankaalle entisiin Varkauden Auton tiloihin, joissa yritys on viime vuodet toiminut.

 





Kisakalenteri


GRT netissä