Mika Gustafsson on toiminut tiiviisti moottoriurheilun parissa 15 vuotta ollen yksi avainhenkilöistä Varkauden moottoriurheilutoiminnan kehittämisessä. Vuosien varrelle mahtuu monenlaista toimintaa ja erilaisia tehtäviä mm. Varkauden urheiluautoilijoiden eri jaoksien vetäjänä ja nykyään varapuheenjohtajana. Mika on toiminut myös lukuisissa autourheilukilpailuissa erilaisissa toimitsijan tehtävissä kuten kilpailun johtajana, ratamestarina, hinauspäällikkönä jne.
Moottorikelkkailua Mika on harrastanut jo yli kymmenen vuotta ja ollut mukana kehittämässä lajille suotuisia olosuhteita Varkauteen rakentamalla moottorikelkkarataa Varkauden Moottoriurheilukeskuksessa ja järjestämällä useita Sprint –harjoituskilpailuja.
Jonin kelkkaharrasrus lähti käyntiin hänen ollessa vasta 7-vuotias jolloin hän sai ensimmäisen kelkkansa. Siitä lähtien Joni on testannut erilaisia kelkkoja ja ajan koventanut fyysistä harjoittelua päämääränään menestyä ja lunastaa joku päivä paikkansa ammattilaiskisakuskina.
Kausi 2004/2005 oli ensimmäinen virallinen kilpailukausi päälajina Snowcross ja Sprint. Kauden päätavoitteena oli hankkia kisakokemusta ja totutella oikeaan kilpailurytmiin. Kausi meni kumminkin yli odotusten, joista todisteena yhdeksän palkintosijaa.
Mikan liiketoiminnan ympäriltä löytyi halukkaita yhteistyökumppaneita siinä määrin, että haluttiin panostaa mahdollisimman paljon tulevaan kauteen. Näin syntyi Gustafsson Racing Team.
Snowcross
Snowcross on moottorikelkoilla ajettava kilpaurheilulaji. Sitä ajetaan luonnonmukaisella alustalla, johon kuuluvat hyppyrit, urat, ylä- ja alamäet. Radan materiaali on lunta ja radan pohja jäädytetään usein. Ennen kilpailua radalla harjoitellaan ja ne ovat muutenkin harjoituskäytössä.Kilpailuissa huippunopeus voi nousta lähelle 100 km/h ja hypyissä kuljettaja lentää jopa 10 metrin korkeuteen.
Kilpailuissa noudatetaan moottoriliiton sääntöjen lisäksi motocross-sääntöjä. Snowcross kilpailut ovat avoimet tehdasvalmisteisille moottori-kelkoille.
Endurance
Endurance kilpailut ovat autojen nopeuskilpailuja jotka ajetaan moottoriradoilla. kilpailun kesto on yleensä kuusi tuntia. joukkueessa on vähintään neljä ja enintään kuusi kuljettajaa. kilpailunaikainen polttoaineen välitankkaus suoritetaan ratavarikolla sille erikseen varatulla tankkaus alueella. tankkausaika on vakio kolme minuuttia. maksimi lisätankkaus kilpailun aikana on 20 litraa / kerta. tankkaus on sallittu vain metallisesta jerrykannusta. kilpailuissa on osanottajia yleensä 40-50 tiimiä.
GRT ajaa tulevalla kaudella rata-autoilun Endurance Saloon -luokkaa tutulla 225 hevosvoiman BMW:lla. Kokoonopanossa Joni, Oiva ja Mika Gustafsson ja Hannu Nevasalo sekä varakuljettajat Jyrki Manninen ja Juha Pohtinen, Taso endurance saloonissa on sen verran kova, että kaluston ja miesten on oltava täydessä tikissä.
Maastopyöräily
GRT-kuskit Mika ja Joni osallistuvat kesäisin rankkoihin maastopyöräkilpailuihin jotka vaativat todella kovaa fysiikkaa ja näin ollen luovat hyvän pohjan talven moottorikelkkakoitoksiin
|
 |
| |
KELKKAKISAT
13.02. Snowcross, Kerimäki
14.02. Snowcross, Parikkala
20.-21.02. Snowcross, Vuokatti
27.-28.02. MK-Sprint, Vaala
06.-07.03. Snowcross, Tornio
13.03. Snowcross, Pello
20.03. Snowcross, Ivalo
27.03. Iceman Snow Star, Rovaniemi
28.03. Snowcross, Rovaniemi
|
| |
| |
|
ENDURANCE
24.-25.04.2010 Endurance Botniaring
TEAM BOTNIA
29.-30.05.2010 XIX Circuit Endurancet
KYRÖN SEUDUN URHEILUAUTOILIJAT
19.06.2010 Momo Endurance Saloon
MOMO RACING TEAM RY
17.07.2010 12h Momo Endurance
MOMO RACING TEAM RY
11.09.2010 Ahvenisto Endurance Saloon
UUDENMAAN AUTOURHELIJAT
11.-12.09.2010 Kokkola Endurance
KOKKOLAN URHEILUAUTOILIJAT
25.09.2010 Momo Syys Endurance Saloon
MOMO RACING TEAM RY
|
| |
| |
|
|
|